Ajankohtaista

Kaaviot Pietarsaaren tennishallissa pelattaviin länsirannikon talvikisoihin 23.-25.1.2009 ovat nyt valmiit. Kaaviot löytyvät nettisivuiltamme pdf-muotoisina, tai vaihtoehtoisesti Tennisliiton Ässä-järjestelmästä (http://tennisliitto.fi.server-hotel.net/).
Talvikisat (20.1.2009)
Kansalliset talvikisamme ovat ensi viikonloppuna. Otteluita perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Kisapaikkana Pietarsaaren tennishalli. Nyt katsomaan ja kannustamaan hyviä pelaajiamme!!!
Syyskokous pidettiin 24.11. Uusina jäseninä ensi vuoden johtokuntaan valittiin Kjell Hellsten ja Raimo Hentelä erovuoroisten Taisto Harvalan ja Theresia Höglundin tilalle. Tesse ja Taisto ovat pitkäaikaisia johtokuntakonkareita, jotka nyt omasta halustaan halusivat jättää paikkansa muille. Suuri kiitos menneistä vuosista heille panoksestaan kerhomme hyväksi.
Inga-Liisa Källström ja Taina Lehtonen matkustivat Hyvinkäälle pelaamaan kauden ensimmäistä seniorisarjaottelua. Kyseessä oli I divisioonan A-lohkon ottelu.
Vuoden 2008 kaupunginmestaruuskisat saatiin päätökseen sunnuntaina 7. syyskuuta. Perjantain ottelut pelattiin poutaisessa, mutta kovin tuulisessa säässä. Lauantaina ja sunnuntaina sää oli mitä mainioin; auringonpaistetta ja heikkoa tuulta. Lue lisää tuloksista "Lisätietoja" -linkistä tai valitse valikosta "Kilpailut" -> "Kaaviot ja aikataulut".
Valmentajakoulutus (20.8.2008)
Nyt on tilaisuus päästä kehittämään omia tennistaitoja ja saada koulutusta juniorivalmennuksesta. Kerhomme järjestää jäsenillemme koulutusta kahtena iltana ensi viikolla. Tähän pitää tulla mukaan!
Kokkolan Kansalliset kesäkisat järjestetään tänä vuonna kerhon 75-vuotis-juhlakisana. Kaikki kiinnostuneet tervetulleita seuraamaan kisoja tai pelaamaan mukana
Kesävalmennus (25.5.2008)
Ilmoittautuminen kesäharjoituksiin alkaa. Harjoituksia vetää pääsääntöisesti Joonas Salonen, (myös Samuel, mikäli ryhmiä on paljon).
Kevätkisat (16.5.2008)
Viikonloppuna 17-18.5 pidettiin Kokkolan kevätkisat Kirkonmäen ja Santahaan kentillä. Osanottajia ja pelejä oli runsaasti molempina päivinä. Etenkin oululaiset olivat joukolla mukana.
Niukka voitto heltisi kauden viimeisessä sarjapelissä Tampereella, vaikka Seppo Mäkelä hävisi avauspelinsä (mailan löysän jännityksen vuoksi?). Lohkovoitossa ovat nyt kiinni KTK-GTK:n lisäksi TaTS2 ja STS.
RSS ATOM