Seuramme pitkäaikainen valmentaja Ahti Seppelin on menehtynyt 11.5.2023
12.5.2023
Ahti työskenteli loppuun asti rakastamansa lajin parissa. Hän oli aina aidon innostunut valmentamisesta sekä kehitti itseään jatkuvasti. Kokkolan Tenniskerho kiittää ja muistaa Ahtia vuosikymmeniä jatkuneesta ansiokkaasta työstä Kokkolan, Vaasan sekä Suomen tenniksen hyväksi. Ahdilla oli vuosikymmenien kokemus eri taso- ja ikäryhmien valmentamisesta, valmentajien kouluttamisesta, seurojen valmennustoiminnan organisoinnista ja alueellisten ja valtakunnallisten leirien vetämisestä. Kotimaisen valmentajakoulutuksen lisäksi Ahti on suorittanut "Professional Tennis Registry - USA" - valmentajatutkinnon ja osallistunut mm. kansainvälisten valmennuksen huippuosaajien Richard Schörnborn (Saksa), Frank Zlesak (Tsekki) ja James D Loehr (USA) pitämiin seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin. Ahdin viikottaisessa valmennuksessa vähintään vuoden olleista pelaajista on Ahdin valmennuksessa ollessaan tai sen jälkeen;
Yksi pelaaja, joka ei ole ollut Ahdin viikoittaisessa valmennuksessa, mutta osallistui juniorina useille Ahdin pitämille leireille, on pelannut ATP Tourilla ja Grand Slam - kisoissa = Olli Rahnasto. Ahti on palkittu ansioistaan tenniksessä mm.:
|