Joonas Salonen on miesten 35-vuotiaiden Suomen mestari
29.6.2025
Alun perin Joonaksen piti kohdata avauskierroksella squashin 3-kertainen Suomen mestari, Henrik Mustonen. Kuitenkin kilpailun alkuperäisen ykkössijoitetun, Ilkka Mäkelän, vetäydyttyä sarjasta, Joonaksesta tuli uudelleen arvottujen kaavioiden kakkossijoitettu. Ensimmäisessä ottelussaan Joonas kohtasi Tennis-78 Espoon Ville Martikaisen. Joonas voitti ottelun 6-0, 6-0. Välierässä Joonas jatkoi vakuuttavaa tekemistään ja voitti samoin lukemin Tommin Janssonin (Open Tennis Club). Loppuottelussa Joonas kohtasi Ahti Kalervon (Helsingin Lawn-Tennis Klubi), joka oli voittanut välierässään sarjan ykkössijoitetun Jani Jankkilan. Joonas huipensi urakkansa 6-3, 6-2 -voittoon ja otti 35-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Kokkolalaissyntyinen Joonas on voittanut aiemmin miesten B-luokan SM-kullan vuonna 2007. Nykyään Joonas on vahvasti mukana Kokkolan Tenniskerhon johtokunnan toiminnassa. Joonaksen edustusseura on kuitenkin Valkeakosken Tennis, jossa hän on pelannut miesten tenniksen SM-liigaa ja ykkösdivisioonaa kymmenisen vuotta. Kokkolan Tenniskerho onnittelee Suomen mestari Joonas Salosta!
|