1975 - 1982

 1975-1979:

Tenniksen taso levenee ja nuoret pelaajat kehittyvät valtakunnaliselle tasolle. Seuran ensimmäiset Suomenmestaruudet Martti Tallilalle

KTK:n nimi pääsi ensimmäisen kerran SM-mitalitaistoihin. Kristian Tammivuori saavutti SM-pronssia miesten nelinpelissä yhdessä HVS:n Pekka Immelin kanssa. Kotkassa pelatuissa nuorten SM-kilpailuissa 1978 sarjassa alle 16 vuotiaat oli 74 osallistujaa. Markku Holopainen pelasi itsensä sijoille 5-8 ja Ari Harju sijoille 9-16. Vuonna 1979 Martti Tallila voittaa alle 16 vuotiaiden kaksinpelin Suomenmestaruuden ja yhdessä Olli Rahnaston kanssa nelinpelin Suomenmestaruuden. Samana syksynä KTK saavutti pojat 18 v. sarjatenniksessä  SM-pronssia. Oma osuutensa menestykseen oli valmennuksella. Ahti Seppelin nimettiin Tennisliiton aluevalmentajaksi alkuvuodesta 1978, ja hän kävi 1978 - 79 Dennis van der Meer Tennis Universityn valmentajakurssin ja suoritti "Professional Tennis Registry-USA"- valmentajatutkinnon.

 1980:

Kokkolan ruotsinkielisen yläasteen ja lukion piirissä teki Hans Djupsund merkittävää työtä, joka toi seuraan useita lupaavia pelaajia. Arto Lauri puolestaan teki korvaamatonta työtä Kokkolan naistenniksen nostamiseksi. Pitkäaikaisesta tennisopettajasta Paavo Kalajosta tuli A-valmentaja. KTK nousi ulkokenttien miesten I-divisoonaan. Nousijajoukkuessa pelasivat Martti Tallila, Markku Holopainen, Ari Harju ja Ahti Seppelin.

 1981:

Martti Tallila ja Markku Holopainen nousivat ensimmäisinä kokkolalaisina A-luokkaan., B-luokkaan pääsivät Ari Harju, Markku Niemi ja Paavo Kalajo. Miesten C-luokkaan kuului 21 KTK:n pelaajaa ja naisten C luokkaan 6 pelaajaa. Kokkolan Tenniskerho nousi ulkokenttien miesten SM-liigaan  joukkueella  MarttiTallila, Markku Holopainen, Markku Niemi, Ari Harju ja Kaarlo Koski-Vähälä, valmentaja Ahti Seppelin.

1982:

Pelit SM-liigassa jäivät yhteen kauteen. Sekä HLK:lla että KTK::lla oli tasapisteet ennen viimeistä ottelua, jonka runkosarjan jo voittanut HVS "yllättäen" hävisi  HLK:lle ja Kokkolan pojat tiputettiin sarjasta. Minitenniskoulu alkoi uutena toimintan mukan oli 12 lasta. Puulaakitennikseen osallistui 22 joukkuetta. I-luokan voitti Kauppaoppilaitos ja II-luokan Varuskunta. Junioreita oli ympärivuotisessa valmennuksessa 26 pelaajaa. Paavo Kalajo voitti sarjassa M-35 SM-pronssia nelinpelissä.KTK-GTK:lla oli jäseniä 117.